Palotarkastus

Palotarkastus on pelastuslaissa ja -asetuksessa säädettyä toimintaa, jonka tarkoituksena on ehkäistä tulipaloista ja muista onnettomuuksista ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle aiheutuvaa vaaraa.

Palotarkastajien yhteystiedot löydät täältä (palvelualueittain). Palotarkastus- ja paloturvallisuusasioissa voit soittaa palotarkastuksen neuvontapuhelimeen 013 267 5999 (arkisin klo 8.00-16.00).

Asuinrakennusten palotarkastuksia tehdään vuonna 2018 seuraavien periaatteiden mukaisesti:

Suomessa ikäihmisten hoiva- ja palvelumallin kehittämistavoitteena on, että ihmiset asuisivat mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Ikäihmisten itsenäistä kotona asumista tuetaan mm. kotiin vietävillä palveluilla ja turvavälineistöä kehittämällä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos haluaa omalta osaltaan tukea ikäihmisten kotona asumisen turvallisuutta kohdistamalla palotarkastukset asuinrakennuksiin, joiden asukkaat ovat yli 75- vuotiaita.

Tarkastuksella pyritään vaikuttamaan asukkaan turvallisuuteen olennaisesti vaikuttaviin asioihin kuten:

  • ihmisen kykyyn ja halukkuuteen tunnistaa ympärillä olevia riskejä
  • ihmisen valmiuksiin toimia onnettomuuden kohdatessa
  • palovaroittimen toimintakuntoon
  • tulisijojen ja hormien kuntoon ja nuohouksen säännöllisyyteen
  • onnettomuusvaaraa aiheuttavien asioiden minimoimiseen

Yritysten ja laitosten yleiset palotarkastukset ovat maksullisia. Yleisiä palotarkastuksia tehdään yrityksiin ja laitoksiin 1-10 vuoden välein. Tarkastusväliin vaikuttavat muun muassa kohteen koko, toiminta, riskit ja yrityksen oma turvallisuuskulttuuri. Valvontaa tehostetaan niissä kohteissa, joissa siihen on riskinarvioinnin mukaan tarvetta. Yrityksen tai laitoksen yleisestä palotarkastuksesta ilmoitetaan etukäteen ja sovitaan tarkastuksella läsnä olevista henkilöistä ja tarkastukseen liittyvistä asioista.

Palotarkastuksen suorittaja on päästettävä kaikkiin tarkastettaviin tiloihin. Palotarkastaja laatii tarkastuksesta pöytäkirjan, joka postitetaan tai luovutetaan tarkastuksen yhteydessä kohteen omistajalle tai haltijalle tai näiden edustajalle. Jos palotarkastuksessa havaitaan vikoja tai puutteita, määrää palotarkastaja ne korjattavaksi. Jos puutteita ei voi heti korjata, annetaan korjaamiselle määräaika.

Palotarkastus voidaan suorittaa myös pyynnöstä. Jos epäilet, että kiinteistösi palo- ja henkilöturvallisuudessa on puutteita, voit soittaa palotarkastajalle ja sopia ylimääräisestä palotarkastuksesta.

Palotarkastettavat kohteet on määritelty pelastuslaitoksen vuosittain päivitettävässä valvontasuunnitelmassa. Pelastuslaitoksen hinnastossa on määritelty palotarkastuksista perittävät maksut.