Risujen polttoilmoitukset

Tulenteosta on tehtävä ilmoitus pelastuslaitokselle, mikäli siitä syntyy merkittävää savua (pelastuslaki 8§). Muun muassa olkien ja hakkuujätteiden polttamisesta katsotaan syntyvän lain tarkoittama merkittävä savu. Merkittävyyttä voidaan arvioida myös siten, että nuotion kokoinen on pieni, mutta juhannuskokon kokoinen on jo merkittävä.

Tulenteossa on huomioitava muutamia tärkeitä asioita:

  • Pienistä risunpoltoista ei tarvitse ilmoittaa pelastuslaitokselle. (Nuotion kokoinen risunpoltto)
  • Jätteiden polttaminen on kokonaan kielletty.
  • Polttamista voi rajoittaa polttopaikkakunnan ympäristösuojelumääräykset. Tarvittaessa määräykset voi selvittää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilta.
  • Pääsääntöisesti polttaminen on kielletty taajama-alueilla. Mikäli on pakottava tarve taajama-alueella polttamiseen, tulee siihen hakea lupa kunnan ympäristöviranomaiselta.
  • Polttamisesta ei saa aiheutua savuhaittoja naapureille eikä tulipalon vaaraa.
  • Metsäpalovaroituksen aikana tai pelastusviranomaisen erikseen kieltämänä avotulta ei saa sytyttää.
  • Avotulta ei saa sytyttää toisen maalle ilman lupaa.
  • Polttamista varten tulee varata riittävästi alkusammutuskalustoa ja henkilöstöä.
  • Sytyttäjä on aina vastuussa seurauksista.
  • Polttamisen on tapahduttava pienissä erissä valoisan aikana.
  • Polttamisen jälkeen on paloalue kasteltava ja huolehdittava riittävästä jälkivartioinnista.
  • Ilmoittaminen ei estä pelastuslaitoksen paikalle tulemista tai yhteydenottamista tilanteen tarkistamiseksi.
  • Alla olevasta linkistä voi tehdä sähköisen ilmoituksen risujen polttamisesta, josta syntyy merkittävää savua. Ilmoitus tulee tehdä vähintään kaksi tuntia ennen polttamisen aloittamista.

Lisäohjeita löytyy varaudu.info sivustolta.

Sähköisellä risujen polttolomakkeella ei voi tehdä kulotusilmoitusta.

SIIRRY TEKEMÄÄN SÄHKÖINEN ILMOITUS RISUJEN POLTOSTA